Tarinan alku...
Yritys perustettiin 2018 lokakuussa, ja liike avasi ovensa saman vuoden joulukuussa Vapaudentien varrella.
HeiDivari perustettiin suuresta rakkaudesta kirjoihin, elokuviin ja divareihin, vastalauseena kertakäyttökulttuurille.
HeiDivari perustettiin suuresta rakkaudesta kirjoihin, elokuviin ja divareihin, vastalauseena kertakäyttökulttuurille.
Tärkeänä lähtökohtana oli myös pyrkiä palauttamaan Seinäjoelle divaritarjontaa. Kivijalkadivarien olemassaolo on monelle tärkeää sekä niiden tunnelman että käytännöllisyyden takia. Tuotteiden kunnon näkee itse, ja ostokset saa samantien mukaansa. Tämä on yksi parhaista tavoista kierrättää näitä ihania tuotteita.
2021 touko-kesäkuussa divari muutti hieman pienempään toimitilaan Matti Visannin kujan varrelle (osoite Kalevankatu 11-13). Syynä oli ensimmäisen toimitilan liian korkea vuokra myyntiin nähden. Uuden tilan vuokra oli sen verran pienempi, että jos myynnit olisivat pysyneet samana kuin vanhassa tilassa, toiminnan olisi saanut juuri ja juuri kannattavaksi. Valitettavasti syystä tai toisesta asiakkaat ovat löytäneet uuteen tilaan paljon entistä huonommin, ja 2021 vuosi päättyy hyvin surullisissa tunnelmissa, koska montaa kuukautta HeiDivari ei enää näillä näkymin voi pysyä toiminnassa, jollei myynti parane äkkiä ja huomattavasti. Vuodenvaihteesta aukioloajat muuttuvat, koska vanhassa tilassa hyvin toimineet aukioloajat eivät enää vaikuta järkeviltä vähentyneen kävijämäärän takia. Tarpeen mukaan aukioloaikoja supistetaan vielä lisää, jos yrittäjän aika on parempi suunnata esim. työnhakuun tai nettimyyntiin (tämä olisi vain väliaikaisratkaisu varastosta eroonpääsemiseksi, päätoimiseen nettimyyntiin siirtyminen ei ole yrittäjän kannalta kannattavaa).
Kaunis unelma on valitettavasti muuttunut painajaiseksi, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Päivä kerrallaan, koska muuhun ei pysty. Kiitos kaikille, jotka ovat tykänneet HeiDivarista, ja jos teillä riittää toivoa, niin yrittäkää toki vielä kannattaa! 2022 vuoden aikana HeiDivari joko katoaa katukuvasta tai sitten tapahtuu ihme ja 2022 joulukuussa on isot 4-vuotisjuhlat.

Ja tarina jatkuu?